Juuso Sillanpää
Urheilufysioterapeutti
Urheilijan harjoittelun suunnittelu on systemaattinen ja tarkka prosessi, joka on kestoltaan käytännössä vuoden tai jopa olympiadin mittainen. Sen sisälle mahtuu mm. peruskuntoa kehittävää harjoittelua, tehoharjoittelua, lajiharjoittelua, sekä huoltavaa harjoittelua unohtamatta urheilijan vapaajaksoja. Urheilijan valmennustiimillä on tässä työsarkaa, mutta sitähän varten se urheilijan taustalla onkin.
Hyvin usein urheilijan valmennus-ja taustatiimin muodostavat vain valmennuksesta vastaavat henkilöt, jotka eri mittakaavoissa – osa päivittäin osa 1-2 kertaa viikossa – ovat mukana urheilijan viikkorytmissä. Kuinka pitkälle riittää urheilija-valmentaja -työpariajattelu ? Olisiko tässä jotain muutoksen tarpeita havaittavissa? Voisiko urheilijan valmennustiimiin kuulua säännöllisesti vielä muitakin tukipilareita?
Urheilufysioterapeutti on osa valmennustiimiä
Urheilijan liikehdintä aina kävelyliikkeestä lajinomaiseen urheilusuoritukseen on aikamoinen yhtälö, johon mahtuu jos jonkinmoista liikekomponenttia. Tasapainoisuus kehon osien liikkeen ja liikkumisen suhteen on mielenkiintoinen ilmiö. Keho on ”ketjumainen” kokonaisuus ja optimaalisen liikkeen tuottoon tarvitaan havainnointia ja harjoittamista päästä jalkateriin asti. Lihastoimintaketjujen toiminnan harjoittamiseen pystyisi hyvinkin hyödyntämään fysioterapeuttia osana valmennustiimiä. Valmentaja ja fysioterapeutti –toimintapari urheilijan arjessa olisi se suuntaus, mihin pitäisi pyrkiä vieläkin tehokkaammin suomalaisessa urheilumaailmassa. Urheilijan säännölliset kontaktit (harjoitukselliset, hoidolliset ja konsultatiiviset) fysioterapeutin kanssa mahdollistaisivat sen, että aina olisi tieto, missä mennään kehon tilan suhteen. Jos kehossa olisi jotain mikä voisi estää valmennussuunnitelman toteutuksen, saisi myös valmentaja fysioterapeutin kautta tiedon tästä ja harjoitussuunnitelmaa voisi tarpeen tullen muuttaa. Se olisi osa varhaisen puuttumisen toimintaa ja sitä kautta oirekuvia ennaltaehkäisevää toimintaa. Fysioterapeutin hyödyntäminen itse harjoitustilanteessa on myös perusteltua etenkin tehoharjoittelun yhteydessä. Fysioterapeutti observoi liikettä eri perspektiivistä kuin valmentaja. Liikkeen laatu ja hallinta, symmetrisyys, alustakontaktit, elastisuus, rytmi ja liike-energia ovat vain osa havainnointipatteriston materiaa, joihin miltei jokaisen urheilijan kanssa palataan tavalla tai toisella.
Hyödynnetäänkö fysioterapeuttia riittävästi? Onko edelleen niin, että fysioterapeuttia tarvitaan VAIN silloin kun kehossa on tapahtunut jo jotain peruuttamatonta? Liian usein fysioterapeutti nähdään vain ”kudosmekaanikkona”, jonka työhuoneen ovi käy silloin kun oirekuva on jo valloillaan.
Urheilija tarvitsee henkilökohtaisen fysioterapeutin tiimiinsä. Myös liikuntaharrastusta aloittavan kuntoilijan olisi hyvä startata harrastuksensa fysioterapeutin konsultaation kautta. Tällöin voidaan yksilöllisesti vaikuttaa tuki-ja liikuntaelimistön toimintaan oli harrastus sitten juoksu, pyöräily, hiihto tai jokin muu. Aivan samoin kuin urheilijan arkeen kuuluu kehoa huoltavat ja liikkeen laatua vahvistavat harjoitepatteristot, ne pitäisi kuulua myös kuntoilijan ohjelmistoon. Viikkotasolla ajan löytäminen tähän on usein kynnyskysymys, mutta kun harjoitepatteriston yhdistää osaksi tulevaa harjoitusta, sekin ongelma on ratkaistu. Kyse on pitkälti toimintatavan muutoksesta.
Ehkäise siis oirekuvien muodostumista ajoissa ennen kuin ne ehtivät rajoittaa liikaa harjoittelua ja päivittäistä elämääsi. Viime kädessä säästät, kun panostat ajoissa omaan kehoosi. Mielikin pysyy korkealla, kun harjoittelu tuntuu kehossa hyvältä. Liikkeen sanotaan olevan lääke, mutta tiedätkö oikean annoksen?
Jos tykkäsit, kerro tästä muillekin!
Juuso Sillanpää
Urheilufysioterapeutti
Urheilijan harjoittelun suunnittelu on systemaattinen ja tarkka prosessi, joka on kestoltaan käytännössä vuoden tai jopa olympiadin mittainen. Sen sisälle mahtuu mm. peruskuntoa kehittävää harjoittelua, tehoharjoittelua, lajiharjoittelua, sekä huoltavaa harjoittelua unohtamatta urheilijan vapaajaksoja. Urheilijan valmennustiimillä on tässä työsarkaa, mutta sitähän varten se urheilijan taustalla onkin.
Hyvin usein urheilijan valmennus-ja taustatiimin muodostavat vain valmennuksesta vastaavat henkilöt, jotka eri mittakaavoissa – osa päivittäin osa 1-2 kertaa viikossa – ovat mukana urheilijan viikkorytmissä. Kuinka pitkälle riittää urheilija-valmentaja -työpariajattelu ? Olisiko tässä jotain muutoksen tarpeita havaittavissa? Voisiko urheilijan valmennustiimiin kuulua säännöllisesti vielä muitakin tukipilareita?
Urheilufysioterapeutti on osa valmennustiimiä
Urheilijan liikehdintä aina kävelyliikkeestä lajinomaiseen urheilusuoritukseen on aikamoinen yhtälö, johon mahtuu jos jonkinmoista liikekomponenttia. Tasapainoisuus kehon osien liikkeen ja liikkumisen suhteen on mielenkiintoinen ilmiö. Keho on ”ketjumainen” kokonaisuus ja optimaalisen liikkeen tuottoon tarvitaan havainnointia ja harjoittamista päästä jalkateriin asti. Lihastoimintaketjujen toiminnan harjoittamiseen pystyisi hyvinkin hyödyntämään fysioterapeuttia osana valmennustiimiä. Valmentaja ja fysioterapeutti –toimintapari urheilijan arjessa olisi se suuntaus, mihin pitäisi pyrkiä vieläkin tehokkaammin suomalaisessa urheilumaailmassa. Urheilijan säännölliset kontaktit (harjoitukselliset, hoidolliset ja konsultatiiviset) fysioterapeutin kanssa mahdollistaisivat sen, että aina olisi tieto, missä mennään kehon tilan suhteen. Jos kehossa olisi jotain mikä voisi estää valmennussuunnitelman toteutuksen, saisi myös valmentaja fysioterapeutin kautta tiedon tästä ja harjoitussuunnitelmaa voisi tarpeen tullen muuttaa. Se olisi osa varhaisen puuttumisen toimintaa ja sitä kautta oirekuvia ennaltaehkäisevää toimintaa. Fysioterapeutin hyödyntäminen itse harjoitustilanteessa on myös perusteltua etenkin tehoharjoittelun yhteydessä. Fysioterapeutti observoi liikettä eri perspektiivistä kuin valmentaja. Liikkeen laatu ja hallinta, symmetrisyys, alustakontaktit, elastisuus, rytmi ja liike-energia ovat vain osa havainnointipatteriston materiaa, joihin miltei jokaisen urheilijan kanssa palataan tavalla tai toisella.
Hyödynnetäänkö fysioterapeuttia riittävästi? Onko edelleen niin, että fysioterapeuttia tarvitaan VAIN silloin kun kehossa on tapahtunut jo jotain peruuttamatonta? Liian usein fysioterapeutti nähdään vain ”kudosmekaanikkona”, jonka työhuoneen ovi käy silloin kun oirekuva on jo valloillaan.
Urheilija tarvitsee henkilökohtaisen fysioterapeutin tiimiinsä. Myös liikuntaharrastusta aloittavan kuntoilijan olisi hyvä startata harrastuksensa fysioterapeutin konsultaation kautta. Tällöin voidaan yksilöllisesti vaikuttaa tuki-ja liikuntaelimistön toimintaan oli harrastus sitten juoksu, pyöräily, hiihto tai jokin muu. Aivan samoin kuin urheilijan arkeen kuuluu kehoa huoltavat ja liikkeen laatua vahvistavat harjoitepatteristot, ne pitäisi kuulua myös kuntoilijan ohjelmistoon. Viikkotasolla ajan löytäminen tähän on usein kynnyskysymys, mutta kun harjoitepatteriston yhdistää osaksi tulevaa harjoitusta, sekin ongelma on ratkaistu. Kyse on pitkälti toimintatavan muutoksesta.
Ehkäise siis oirekuvien muodostumista ajoissa ennen kuin ne ehtivät rajoittaa liikaa harjoittelua ja päivittäistä elämääsi. Viime kädessä säästät, kun panostat ajoissa omaan kehoosi. Mielikin pysyy korkealla, kun harjoittelu tuntuu kehossa hyvältä. Liikkeen sanotaan olevan lääke, mutta tiedätkö oikean annoksen?