Onko fysiologian tietämys tarpeen huippuvalmentajalle?

Onko fysiologian tietämys tarpeen huippuvalmentajalle?

Lupasin teille molemmille blogini lukijalle, että kirjoitan ennen joulua sen toisenkin pointin, mikä minua hämmästytti Pajulahden Endurance Conference esityksissä marraskuun lopussa (27.-29.11.2015). Ensimmäinen pohdittava seikka oli: onko hitaasta juoksuharjoittelusta hyötyä? Tuo pohdinta löytyy edellisestä blogistani. Tämä toinen seikka on ensimmäistä mullistavampi tieto kestävyysjuoksun fysiologiassa. Jos Jerónimo Bravon esittämä ajatus juoksun taloudellisuudesta pitää paikkansa, niin se kumoaa yli 100 vuoden tutkimukset kestävyyssuorituskykyyn vaikuttavista tekijöistä.

Bravo esitti seminaarissa, että juostaessa 2:50/km vauhtia tai nopeampaa, juoksun taloudellisuus ei enää vaikuta suorituksen lopputulokseen (”Running economy is not a determinant factor: difficult to run sub 2’50’’/km with an economical running technique”). Seminaariyleisö ihmeteli väitettä ja häneltä kysyttiin, oletko todella sitä mieltä, että juoksun taloudellisuus ei vaikuta suorituskykyyn alle 2:50/km vauhdissa. Hän vahvisti asian ja selitti vauhdin olevan jo niin kova, että taloudellisuudella ei ole enää merkitystä. Asia kysyttiin häneltä vielä toisin päin, että voiko taloudellinen juoksija menestyä noilla vauhdeilla ja hän vastasi, että ei voi.

Minä ymmärsin, että hän sekoitti kaksi asiaa toisiinsa: energiankulutus ja juoksun taloudellisuus. On totta, että energiankulutus kasvaa juoksunopeuden kasvaessa ja näin ollen energiankulutus on iso 2:50/km vauhdissa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että juoksun taloudellisuus ei vaikuta suorituskykyyn alle 2:50/km vauhdissa. Juoksun taloudellisuus on yhtä kuin energiankulutus edettyä matkaa kohti, jolloin jos saman matkan pystyy etenemään samassa ajassa pienemmällä energiankulutuksella, on vahvoilla kilpailun lopputulosta ajatellen. Perustelen tätä hieman seuraavissa kappaleissa.

Bassett & Howley (2000) esittivät klassisen kuvan tekijöistä, jotka vaikuttavat kestävyysjuoksun suorituskykyyn (Kuvio 1). Esitetyn mallin mukaan maksimaalinen hapenottokyky (VO2max), hapenkulutus kilpailuvauhdissa sekä juoksun taloudellisuus ovat kestävyyssuorituskykyä määrittävät tekijät. Kilpailuvauhdin hapenkulutukseen vaikuttaa vielä kynnysominaisuudet eli mitä lähempänä kynnystasot ovat maksimaalista hapenottokykyä sitä suuremmalla hapenkulutuksella voidaan kilpailunopeutta juosta. Tähän malliin Jyväskylän tutkimusryhmämme (Paavolainen ym. 1999) lisäsi vielä hermo-lihasjärjestelmän tehontuottokyvyn yhtenä vaikuttavana tekijänä tuoden esille voimantuoton merkityksen myös kestävyyslajeissa.

Bassett & Howley 2000 Fig 10

Kuvio 1. Bassett & Howley (2000) esittämä yksinkertainen kuva kestävyysjuoksun suorituskykyyn vaikuttavista tekijöistä.

Bassett & Howley (2000) määrittelivät, että kestävyysjuoksun taloudellisuus on sama kuin hapenkulutus juoksussa, koska kestävyysjuoksunopeuksissa (yli 5000 m) yli 90 % energiasta tuotetaan hapen avulla ja loput anaerobisesti. Juoksun taloudellisuus voidaan esittää hapenkulutuksen (ml O2/kg/min) ja juoksunopeuden suhteena (m/min), jolloin juoksun taloudellisuuden yksiköksi tulee ml O2/kg/m eli hapenkulutus millilitroina painokiloa ja edettyä matkaa kohti. Kuviossa 2 on esitetty, miten hapenkulutus ja juoksun taloudellisuus muuttuvat juoksunopeuden kasvaessa. Kuten kuviosta näkyy, hapenkulutus kasvaa lähes lineaarisesti juoksunopeuden kasvaessa, mutta juoksun taloudellisuus pysyy lähes muuttumattomana eri juoksunopeuksilla. Kuten kuviosta 2 myös näkyy, niin juoksun taloudellisuus eroaa eri juoksijoiden välillä kaikilla nopeuksilla. Tämä kuvio kumoaa Bravon väitteen siitä, että alle 2:50/km vauhdissa energiankulutuksen ja juoksunopeuden suhteella ei ole enää mitään merkitystä.

Juoksun VO2 ja taloudellisuus

Kuvio 2. Kahden eri juoksijan (punainen ja sininen) hapenkulutus (yhtenäinen viiva) ja juoksun taloudellisuus (katkoviiva) eri juoksunopeuksilla. Hitaalla juoksunopeudella (12 km/h) juoksijoiden välillä ei ole eroa hapenkulutuksessa ja taloudellisuudessa, mutta nopeuden kasvaessa sininen juoksija kuluttaa vähemmän happea, on taloudellisempi ja maksimisuoritus on parempi.

Bravon väite on ristiriidassa myös aikaisempien tutkimustulosten kanssa juoksun taloudellisuuden merkityksestä kestävyysjuoksussa. Conley & Krahenbuhl (1980) esittämien tulosten mukaan juoksun taloudellisuus oli merkittävin 10 km:n tulokseen vaikuttava tekijä, kun verrattiin saman VO2max omaavia juoksijoiden 10 km:n tulosta toisiinsa (tulokset 30:30-33:30 min). Juoksun taloudellisuuden ja 10 km:n tuloksen välinen korrelaatio oli peräti 0,82, mikä tarkoitta, että tuossa ryhmässä 10 km:n tuloksissa olevia eroja juoksun taloudellisuus selitti yli 60 %.

Vielä yksi havainnollinen esimerkki juoksun taloudellisuuden vaikutuksesta kestävyyssuorituskykyyn. Oletetaan, että kaksi juoksijaa pystyy juoksemaan puolimaratonin 65 ml/kg/min hapenkulutuksella, mutta heidän juoksunsa poikkeaa toisistaan taloudellisuuden suhteen. Toisen juoksijan taloudellisuus kisanopeudella on hyvä 190 ml/kg/km ja toisella selvästi heikompi 210 ml/kg/km. Yksinkertaisella laskutoimituksella (RE/VO2 x 20 097,5 m, missä RE = juoksun taloudellisuus ja VO2 = hapenkulutus) voidaan laskea, että taloudellisen juoksijan loppuaika puolimaratonilla on 61:40 min (2:55/km) ja epätaloudellisemman juoksijan 68:10 min (3:14/km). Ero näiden kahden esimerkkiurheilijan välillä on selvä 6:30 min, vaikka heidän energiankulutus on sama juoksun aikana. Taloudellisempi juoksija juoksee samalla hapenkulutuksella 19 s/km kovempaa vauhtia.

Professori Andy Jones julkaisi vuonna 1998 Paula Radcliffen testiseurantatulokset tiedejulkaisussa. Tulosten mukaan Radcliffen kehittyminen 3000 m:n tuloksissa vuosina 1991-1995 ei johtunut hänen VO2max kehittymisestä, vaan kynnysominaisuuksien ja juoksun taloudellisuuden kehittymisestä. Tämä vahvistaa myös muita havaintoja huippukestävyysurheilijoilta, joiden mukaan huippuvaiheessa kestävyysurheilun suorituskyky paranee nimenomaan lajisuorituksen taloudellisuuden kehittymisen myötä ei niinkään VO2max muutosten myötä. Jos juoksun taloudellisuus ei vaikuta huippukestävyysjuoksijoiden suorituskykyyn, niin miksi ihmeessä he kehittävät sitä eikä VO2max:ä harjoittelussa?

Jos te molemmat innokkaat blogiseuraajani olette jaksaneet lukea juttuani tänne asti, niin paljastan teille vielä kolmannen seikan, joka ei mielestäni pitänyt paikkansa Pajulahden kestävyysseminaarissa huippuvalmentajien luennoissa. Hollantilainen huippuvalmentaja Johan Voogd esitti, että kestävyysjuoksijan tulisi välttää harjoituksia, joissa veren laktaattipitoisuus nousee yli 7 mM, sillä jokainen tällainen harjoitus heikentää aerobista energiantuottoa 3-7 % (”You damage the aerobic system 3-7 % with every workout done at lactate values between 7 and 25 mmol/l”).

Hänen esittämänsä väite ei voi pitää paikkansa eikä minun tietojeni mukaan perustu mihinkään tutkimuksissa todennettuun tulokseen. Moni kestävyysurheilija tekee KVK ja kilpailukausilla nopeuskestävyysharjoituksia kerran viikossa joskus useimminkin ja kaikissa näissä harjoituksissa veren laktaattipitoisuus nousee helposti yli 7 mmol/l (poikkeuksena maratontyypit, joilla veren laktaattipitoisuus ei nouse koskaan yli 7 mmol/l). Jos Voogdin väite pitäisi paikkansa, niin pelkästään kesän kilpailukausi riittäisi syömään aerobisen pohjan lähes kokonaan. Näin ei kuitenkaan kenenkään kohdalla käy, vaan kesän parhaat tulokset kestävyysmatkoillakin tehdään kilpailukauden loppupuolella.

Hänen esittämässä väitteessä on jotain perää, jos ei ota sitä huomioon sanatarkasti. Nimittäin on totta, että samanaikaisesti on mahdoton maksimoida aerobista ja anaerobista energiantuottoa. Tämän kestävyysvalmentajat ottavat huomioon keskittymällä harjoittelussa pääasiassa aerobiseen harjoitteluun. Anaerobisilla maksimikestävyys ja nopeuskestävyysharjoituksilla sekä kilpailuilla on sitten kesän kilpailukauden aikana tarkoitus maksimoida kilpailusuorituskykyä kehittämällä väsymyksen sietoa ja nopeutta / irtiottokykyä. Kesän kilpailukauden aikana ei enää yritetä kehittää aerobista aineenvaihduntaa ja kapasiteettia, mutta aerobinen kapasiteetti ei myöskään heikkene 3-7 % per nopeuskestävyysharjoitus.

Seminaarin jälkeen tuli mietittyä monenlaisia asioita kuten, tarvitseeko valmentajan osata perustella harjoituksia fysiologisesti oikein vai riittääkö, että hän esittää vakuuttavasti harjoitteet urheilijalle, esiintyy aina vakuuttavasti ja tuloksekkaalla työllä saa urheilijat sokeasti uskomaan harjoitussuunnitelmaan ja mahdollisuuteen toteuttaa se. Harjoitussuunnitelmahan voi olla erinomainen, vaikka valmentaja ei suunnitelmaa osaakaan fysiologisesti oikein urheilijalle perustella. Valmennus on mitä suuremmassa määrin urheilijan ja valmentajan 100 %:een luottamukseen perustuva työ, joka luottamuksen myötä tuottaa tulosta tai epäilyjen kasvaessa tulos alkaa polkea paikallaan tai hiipua. Toisaalta omalta valmennukseltani menisi pohja pois, jos en pystyisi itselleni ja valmennettavilleni perustelemaan oman fysiologisen tietämyksen valossa oikein mitä olemme kulloinkin tekemässä ja miksi. Olen tosi uskovainen fysiologian suhteen ja mielestäni siitä ei ole ollut haittaakaan valmennuksessa.

Näin asiat näki juoksutohtori


ommenttia “Onko fysiologian tietämys tarpeen huippuvalmentajalle?”

  1. Hyvä Ari että tuota näitä oikeasti valmennuksesta tutkittuja asioita esiin. Paljonhan on vielä tutkimatta ja käytännön valmennus menee usein tutkimuksen edellä. Silti on asioita jotka ei ole mielipiteitä vaan tutkimuksella todettu toimiviksi. Käytännön kokemuksesi kuitenkin antaa ymmärrystä myös vähemmän koulutetuille valmentajilla joilla kuitenkin on myös intuitiivista tai kokemuksen tuomaa näkemystä valmennuksesta ilman vimpan päälle teoreettista tietoa. Jatka vain blogin kirjoittamista, kyllä lukijoitakin löytyy.

    1. Mainioita kirjotelmia ja pohdintoja, jatka , kiitos !

  2. Tänä vuonna Pajulahden seminaarista kuului monenlaisia yhteenvetoja,jotka aiheuttivat päänpyöritystä. Pitänee oikein mennä seuraavalla kerralla paikalle. Paljon valmennustietoudesta on ”evidence based” mutta fysiologia luo kivijalan ja raamit.Taitaa olla vaan niin että riittävän lahjakkaat menestyy valmennuksesta huolimatta.

  3. Minäkin kiinnitin Pajulahdessa huomiota näihin väitteisiin. Kysyin Johan Woogdilta täsmennystä ”3-7 % heikennys” -väitteeseen. Hän kertoi, että se tarkoittaa nuoria urheilijoita, huiput ovat kuulemma hieman eri asia.
    Eritrean Zersenay Tadesesta (puolimaratonin ME:n haltija) puolestaan aikoinaan kerrottiin, että hänellä nimenomaan juoksun taloudellisuus olisi huippuluokkaa, poikkeuksellisen hyvä jopa muihin huippuihin verrattuna. Siinä mielessä valmentajan viesti on ristiriitainen.
    Mitä valmentamiseen tulee, niin ilmeisesti ihmissuhdetaidot, kommunikointi ja kyky motivoida urheilijaa sekä taito elää hänen rinnallaan ovat valmentajalle tärkeimmät ominaisuudet. Tämä ehkä selittänee sen, miksi moni menestyneistä valmentajista meillä Suomessakin on tehnyt hommiaan rippikoulupohjalta.

    1. Kiitos kaikille kommenteistanne. Yllätyin, että lukijoita oli enemmän kuin kaksi :). Unohdin kirjoituksesta yhden tärkeän pointin, minkä Sergei Iljukov vastasi minulle Facebookissa. Nimittäin Bravon ajatusten kanssa oli vielä suuressa ristiriidassa se, että Tadese on todettu tiedejulkaisussa erittäin taloudelliseksi juoksijaksi. Tässä Sergein Facebook viesti:
      ”Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Tosiaan Jeronimo todennäköisesti sotki energian-, hapenkulutusta alle 2.50 min/km vauhdeilla juoksun taloudellisuuteen. Ehkä hän tarkoitti, että joillakin hapenkulutus kovilla vauhdeillä kasvaa enemmän kun muilla ja se ero näkyy/korostuu nimenomaan kovavauhtisessa juoksussa (tietyllä nopeudella). Siinä voi olla yksilöllisiä eroja. Koomiseksi tilanteen kuitenkin tekee se, että Zersenai Tadesen fysiologia on aikaisemmin kuvattu case raportissa.

      The key to top-level endurance running performance: a unique example. Br J Sports Med2008;42:172-174.

      ja siinä tultu päätökseen, että kohtalaisen Vo2max:in taustalla menestyksen selitys on nimenomaan poikkeuksellisessa taloudellisuussa 🙂

      Tarvitseeko valmentajan olla pätevä fysiologi vai riittääkö, että pätevä fysiologi mukana valmennuksessa 🙂 ?”

  4. Mielenkiintoista tietoa juoksuvalmennuksesta.
    Kriittisenä ajattelijana ilman sen suurempaa fysiologian tuntemusta tästä blogi-julkaisusta jää väkisin mieleen tuo ensimmäinen kohta juoksun taloudellisuudesta yli 2:50 min/km nopeuksissa. Tämähän tarkoittaa alle 1h puolimaraton vauhtia ja Suomessa ei taida olla montaa juoksijaa joka pitää tuota vauhtia kympilläkään. Onko kenties niin, että ihmisen fysiologiassa kestävyysjuoksun osalta on joku maaginen raja jossa yksilön muut ominaisuudet kuin hapenottokyky vaikuttavat ratkaisevasti lopputulokseen 27…28 min /10km?
    Mitä nämä tekijät voisivat olla? Sisu, ruumiinrakenne, hengitystekniikka,…

    Kiitos vielä blogista!

    1. Tarkennuksena vielä tarkoitan alle 2:50 min/km eli yli 21,2km/h kestävyysjuoksuvauhtia.

Kommentointi on suljettu.